Kuulokojehankinta – aina audionomilta!

Hyvin laajoja lupauksia on mainonnassa annettu muualta kuin kuulokojemaahantuojalta tai hänen jälleenmyyjältään hankittavista kuulokojeista.

Kuulokojeita, joita ei ole ohjelmoitu audionomin toimesta,  ei ole säädetty kenellekään asiakkaalle yksilöllisesti. Niitä ei useinkaan ole mahdollista edes säätää taajuuskohtaisesti myötäillen asiakkaan henkilökohtaista kuulonaleneman laatua. Pahimmillaan ne saattavat antaa jonkinmoisen vahvistuksen juuri niille taajuuksille joille asiakas ei edes tarvitse vahvistusta, ja näin ollen tarpeelliset taajuudet voivat jäädä ilman vahvistusta kokonaan tai osittain.

Näissä ”valmiskojeissa” saattaa olla sinänsä voimakas vahvistin joillekin taajuuksille, ja jos laitteesta puuttuu esim. maksimiantotason säädin, saattaa kojeella tehdä vahinkoa omalle kuulolleen kun lähellä sattuu olemaan voimakas melunlähde. Tällöin koje saattaa vahvistaa ulkoa tulevaa ääntä esim. 60 dB lisää. Jokainen voi ajatella mitä siitä tulee jos ulkoa tulevan äänen voimakkuus on jo lähtökohtaisesti esim. 90 dB!

Tämän lisäksi näistä laitteista saattaa puuttua sekä vahvistuksen kompressoinnin että adaptiivisen melunhallinnan mahdollisuus jolloin, hieman kuulonalenemasta riippuen, voi ”valmiskojeen” käyttäjän käytännön kokemus ollakin niin, että kojeella kuulee hyvin kaikenlaisia hälyääniä mutta itse puhe ei erotukaan muun hälyn keskeltä lainkaan – ja jos kuulonalenema on käyttäjällä taajuuskohtaisesti epätasaisesti laskenut, kuuluu hälyn keskeltä puheesta ehkä vain vokaaleja, mutta ei konsonantteja. Mielenkiintoinen äänimaailma, jolla ei puheen erottamisen kannalta ole mitään tekemistä varsinaisen audionomin ohjelmoiman kuulokojeen kanssa.

 

 

Jaa...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone