Pähkinänkuoressa ilmaistuna tinnitusterapian tarkoitus on joko vähentää tai saada kokonaan loppumaan tinnitusäänen aiheuttama negatiivinen reaktio tinnitusta kohtaan. Poisoppimiseen liittyy seuraavia vaiheita:
- On hankittava luotettavaa tietoa tinnituksesta ja mahdollisesta ääniyliherkkyydestä, niiden synnystä, kehittymisestä ja vaikutuksista.
- On tärkeää, että tunnistaa tinnitukseen liittyvät todelliset toimintamekanismit. Tällä tavoin kaikki asiaan liittyvä mystifiointi poistuu päiväjärjestyksestä.
- Negatiivinen reaktio tinnituksen kuulemiseen aiheuttaa usein voimakasta stressiä ja ahdistusta. Tämä estää nauttimasta aktiviteeteista joista ennen nautti, ja kun kyky nauttia itse elämästä hiipuu, seurauksena on depressio, josta suuri osa kärsii.
- Kun tieto tinnituksen neuro-fysiologisesta perustasta selviää, voi toipuminen jo alkaa. Tilalle astuu ymmärrys siitä, että tinnitus on luonnollinen ilmiö, ei sairaus. Ja että asialle voidaan tehdä jotakin. Näin voi henkisellä tasolla alkaa aivan uudenlainen tottuminen tinnitukseen. Alan kirjallisuudessa tavataan asiaa havainnollistava esimerkki:
”Uusi naapuri on muuttanut seinän taakse. Alussa olet hänestä lievästi kiinnostunut, mutta huolestut kun naapurillasi kulkee eri ihmisiä, jotka vain käväisevät ovella ja tuovat aina pienen paketin hänelle. Alat ajatella että hän on ehkä huumekuriiri tai jotain, ja sinä asut tuollaisen toiminnan vieressä!
Alat seurata naapurisi tapahtumia intensiivisemmin ja yhä enemmän asiasta ahdistuen. Sitten paljon myöhemmin saatkin kuulla että naapurisi välittää ruokapaketteja kodittomille.
Nyt huomaat olleesi aivan väärässä, ja suorastaan nolostuneena lakkaat seuraamasta naapurisi toimia”.
- On hyvä olla muutoinkin ajan tasalla korviensa tilanteesta. Vaikut poistetaan, kuulo tutkitaan, epämiellyttävyyskynnykset mitataan. Ehkäpä myös impedanssimittaukset tehdään, jotta välikorvan toiminta voidaan todeta normaaliksi. Tämä kaikki helpottaa elämistä tinnituksen kanssa.
- Aletaan lisäämään ääniä elämään. Tässä on tärkeintä se, että pyritään välttämään tilanteita joissa olisi täysin hiljaista. Nämä äänien lisäykset on tehtävä kuitenkin siten, että äänitausta säilyy miellyttävänä. Luonnon äänten on todettu olevan useille ihmisille erityisen miellyttävää kuunneltavaa. Myös muuta ääntä voidaan luoda taustalle. Esimerkiksi liesituuletin voi olla päällä, radio voidaan virittää sopivasti suhisemaan kahden aseman väliin, tai esim. CD-soittimesta kuuluu meren rauhoittavaa kohinaa. Nämä äänet eivät saa peittää tai vaimentaa oleellisesti tinnitusääntä, muuten tinnitusääntä kohtaan ei pääse tapahtumaan tottumista.
- Pahinta mitä voi tehdä, on välttää ääniä ja tunkea vaikkapa korvatulpat korviinsa. Tällöin keskushermoston kuuloradoissa tapahtuu vain herkkyyden lisääntymistä. Tämä puolestaan vaikuttaa ulkopuolelta tulevien äänien kuuluvuuden kasvamiseen. Korvatulppia käytetään vain silloin kun melutaso on kenen tahansa mielestä aivan liian suuri.
- Tinnituksen ja ääniyliherkkyyden hoitamiseen käytetään kohinakojeita tai kuulokojeiden mukana olevaa kohinaa, eli tinnitusmaskeria. Poisoppimiseen voi kuulua myös käytännön harjoitus. Harjoituksessa ryhdytään tarkkailemaan tinnituksen aiheuttamaa reaktiota itsessä päivittäin lyhyen aikaa kerrallaan. Tätä tarkkailua helpotetaan rentoutusharjoitteilla ja miellyttävillä taustaäänillä, joko esim. meren kohinan kuuntelulla tai kuulokojeen/kohinakojeen antamalla kohinalla.
- Edistyminen on hidasta. Harjoitusta suoritetaan kerrallaan niin lyhyen aikaa, ettei negatiivinen tunne ehdi herätä – esim. vain 10 sekuntia. Harjoitusta voi verrata vaikkapa hitaasti opittavaan jousella ammunnan asento-kokonaisuuteen. Harjoituksen kestoa lisätään vähitellen, ja silloinkin vain sekunneilla.
- Harjoituksen tarkoitus on oppia kohtaamaan tinnitus ilman negatiivista tunnetta. Tavallisesti tuloksia syntyy noin puolessatoista vuodessa. Kauemminkin voi kestää.
- Harjoitus on syytä tehdä vain asiantuntevan korvalääkärin valmennuksessa. Hän opastaa harjoitukseen yksityiskohtaisesti.