Kuulokojeiden käyttämisestä

Kuulokojeiden käyttöön tottuu nopeasti kun pitää niitä korvissaan koko valveillaoloajan, poikkeuksena saunominen, suihkussa käynti tai uiminen. Jos kojeet ovat korvissa päivittäin alle 5 tuntia, kokemuksen mukaan tottuminen kojeisiin hidastuu osalla käyttäjistä merkittävästi. Mikäli kojeet ovat korvissa vain silloin kun kotiin tulee esim. vieraita, ei totuttautuminen ole todennäköisesti ehtinyt alkaa. Tällöin kojeiden antama äänimaailma saattaa joistakin kuulokojeiden käyttäjistä tuntua ikävältä ja häiritsevältä.

Kuulokojeiden äänimaailma eivät kaikilta osiltaan muistuta menetettyä kuuloa. Mutta toisaalta on kyllä mainittava, että nykyiset kuulokojeet ovat erittäin laadukkaita. Esim. taustahälytilanteissa, hieman kuulonalenemasta ja kuulokojetyypistä riippuen, voidaan nykykojeilla saavuttaa hetkellisesti jo tilanne, jossa kojeita käyttävä pärjää hälyssä paremmin kuin normaalikuuloinen.

Vaikka nykyisissä kuulokojeissa on jo valtavan hyvä vesitiiviys, ei kojeiden käyttöä esim. uimahallissa uidessa suositella, muutamaa kojemerkkiä lukuun ottamatta. Myöskään suihkuun ei kannata mennä kojeet korvissa. Kojeita on testattu tehtaissa etukäteen ja monet kojemerkit kestävät tietyn ajan veden alla metrinkin syvyydessä rikkoutumatta. Ajan myötä vesitiiviys voi kuitenkin rakoilla. Omien kuulokojeiden vesitiiviyttä kannattaa kysyä taholta josta kojeet on hankittu, ennen kuin lähtee ne korvissaan vaikkapa sukeltelemaan. Vesitiiviys vaihtelee jonkin verran kojemerkistä riippuen.

Vettäkin huonompi vaikutus suurelle osalle kuulokojeita on kuumuus. Jos kojeet ovat yli 50 asteisessa paikassa, saattaa koneistoon tulla vika. Löylyihinkään ei siis kannata mennä kojeet korvissa.

Kuulokojeet saattavat vahingoittua myös erilaisten kemikaalien käytöstä. Esim. hiuslakan tai sääskikarkotteen suihkuttamista ei suositella samaan aikaan kun kojeet ovat korvissa.

Kotieläimet rakastavat korvavahaa. Jos kuulokojeet on jätetty avoimelle pöydälle kotieläin-taloudessa, voivat ne hetken kuluttua olla entiset kojeet. Kissat ja koirat yleensä purevat kuulokojeet ja korvakappaleet hajalle.

 

Jaa...Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+Email this to someone