Kuulon vaihtelu on menierikolla tavallisinta matalien äänien taajuuksilla. Äänteet ja formantit jakaantuvat eri taajuuksille siten, että konsonanttien kuuluvuus painottuu etupäässä korkeille taajuuksille ja vokaalit matalille. Ongelma matalien taajuuksien heikkenemisessä ei kuitenkaan koske vain matalia taajuuksia sinänsä. Puheen kuulemisen luonnollinen kokonaissävy kärsii korkeilta taajuuksilta jos matalat kuuluvat huonosti. Tällöin puheessa korostuneet konsonantit muuttuvat terävämmiksi, metallisemmiksi ja yhtä kaikki häiritsevämmiksi. Näin konsonanttien osatekijöiden (formanttien) matalat edustajat vaimenevat ja jättävät kuuluviin vain konsonanttien korkeimmat sävyt.
Tämä ominaisuus saattaa vielä korostua niillä menierikoilla, jotka käyttävät kuulokojeita. Usein on tilanne sellainen, että kuulokojetta käyttävän menierikon kuulo on laskenut muiltakin taajuuksilta kuin vain matalilta, ja korkeillekin taajuuksille on tällöin kuulokojeilla lisätty vahvistusta. Nyt kun kuulokojeen käyttäjän kuulo muuttuukin yhtäkkiä matalilta taajuuksilta huonommaksi, myös kuulokojeen antamassa vahvistuksessa lisätyt korkeiden äänien vahvistukset korostuvat entistä enemmän suhteessa mataliin. Tällä korostuksella tarkoitan sitä, että kuulokojeen antama vahvistus korkeilla taajuuksilla ei vastaa sävyltään terveen korvan tapaa aistia korkeat taajuudet vaan vahvistus on usein hieman terävämpää ja ”mikrofonimaisempaa”. Mikäli tällöin olisi matalilla taajuuksilla riittävä vahvistus, antaisi kokonaissävy luonnollisuutta vahvistukseen. Huonoimmassa tilanteessa, hieman kuulosta ja kuulokojeen ominaisuuksista ja/tai niiden puutteista johtuen, voi syntyä tilanne, jossa sanojen erottaminen on jo menieren vuoksi itsessään vaikeaa ja työssä ja vapaa-ajan menoissa kulkeminen on kuulon puolesta haastavaa.
Ääniyliherkkyys voi voimistua menierikolla huimauskohtauksen aikana, ellei ole muutenkin voimistunut. Kovat äänet tuntuvat pahalta ja särkyvät korvaan ilman kuulokojeen antamaa vahvistustakin. Kuulokojeilla korostuneet korkeat taajuudet pahentavat tilannetta edelleen tämänkin ongelman suhteen. Ainoa asia, jonka menierikko voi tässä tilanteessa akuutisti tehdä on pienentää kuulokojeen antamaa kokonaisvahvistusta äänenvoimakkuuden säätimellä jos sellainen kuulokojeista löytyy. Tällöin laskevat luonnollisesti kaikki taajuudet vahvistuksesta, jolloin kojeilla ei enää kuule riittävän hyvin. Seuraava askel onkin sitten jo kuulokojeen poistaminen korvasta kokonaan, ja näin joudutaan kuuntelemaan puhetta omalla huonolla kuulolla kun kojetta ei voi käyttää.
Sanojen hyvä erottaminen puheesta on ensiarvoisen tärkeää. Tämä sanatunnistuskyky heikkenee menierikolla kohtausten aikana ja toisinaan kohenee ikävän hitaasti huimausepisodin jälkeen takaisin. Myös ääniyliherkkyys lisää sanojen erottamisen vaikeutta, sillä tällöin hieman voimakkaammin puhuttu puhe särkyy helposti menierikon korvaan. Sanojen erottamisen kyky valitettavasti myös huononee pysyvästi aina jokaisen kiertohuimauskohtauksen jälkeen, sillä huimausepisodeissa tapahtuu joka kerta jonkinasteista sisäkorvan aistinsolujen tuhoutumista. Aistinsoluilla on merkittävä rooli erotettaessa sanat oikein, tosin ei ainoa.
Taustahälyssä sanojen selvänsaanti voi menierikolla olla monin verroin vaikeampaa kuin muilla kuulokojeen käyttäjillä – edellä mainituista syistä johtuen. Menierikon pitäisikin hankkia aina erittäin laadukas kuulokoje. Useat hankalat tilanteet helpottuvat merkittävästi kun korvissa on kunnon kuulokojeet.
Kuulokojeita valmistetaan neljään eri laatuluokkaan. Julkisella sektorilla on yleensä saatavilla näistä kolmea ensimmäistä kun jaksaa jonottaa, ja paras on aina ostettava itse. Kuulokojeiden keskinäiset laatuerot ovat selkeimmillään kojeiden hälynvaimennusominaisuuksissa ja äänen puhtaudessa.
Kuulokojeisiin on usein ohjelmoitu erilaisia tilanneohjelmia. Tavallisimpia ovat perusohjelma, hälyä vaimentava ohjelma ja T-ohjelma. Musiikkiohjelma puolestaan poistaa lähes kaikki äänenkäsittelyn ominaisuudet jotta musiikki soisi mahdollisimman puhtaasti. Musiikkiohjelma saattaa olla, hieman kojeesta riippuen, huono ohjelma oltaessa taustahälyssä. Vähemmän laadukkaan kuulokojeen hälynvaimennusohjelma toimii vaimentamalla lähinnä matalien taajuuksien vahvistusta. Menierikko puolestaan tarvitsee matalien taajuuksien vahvistusta erityisesti silloin kun sairas korva oireilee. Hyvässä kuulokojeessa perusohjelma mukautuu erilaisiin taustahälytilanteisiin erittäin hyvin. Usein on niin, ettei juuri muita tilanneohjelmia tarvitakaan. Menierikko kuitenkin tarvitsee jotain muutakin kuulokojeisiinsa.
Kuulokojeita voidaan ohjelmoida useita erilaisia tieteellisesti tutkittuja ja näyttöön perustuvia menetelmiä hyväksi käyttäen. Tavallisin käytössä oleva menetelmä on kuulokojeen sovitusohjelman antama ehdotus vahvistuksesta. Tämä ehdotus ottaa huomioon kuulokojeen käyttäjän kuulontutkimuksen ja kuulokojeen merkkikohtaisen laitevalmistajan oman näyttöön perustuvan tutkimuksen tulokset. Nämä tulokset on saatu aikaan mm. tutkimalla etupäässä indo-eurooppalaiseen kieliperheeseen kuuluvien kojekäyttäjien kokemuksia. On jonkin verran keskustelua herättävää sopivatko nämä vahvistustavoitteet aina sellaisenaan suomen kieliselle kuulokojeen käyttäjälle. Käytännössä suomen kieliselle joudutaan toisinaan tarkistamaan matalien taajuuksien vahvistustasoa, samoin korkeiden, sekä etsimään sopivaa kompressiosuhdetta vahvistukselle.
Joillakin julkisen ja yksityisen sektorin kuuloasemilla ja kuulokeskuksissa on käytössä REM-mittaus (Real Ear Measurement), jonka avulla voidaan varmistaa halutun vahvistuksen korvaan meneminen suunnitellulla tavalla. Tähän mittauslaitteeseen on liitetty mukaan tavoitekäyriä, joista audionomi tavallisesti valitsee jonkin, ja joihin mitatun vahvistuksen tulisi sitten yltää. Nämä tavoitekäyrät ovat suurin piirtein samoja kuin mainitsemissani kuulokojevalmistajien sovitusohjelmissa, erotuksena vain se, että nyt voimme varmistua siitä, että haluttu vahvistus todella menee korvaan niin kuin on tarkoitettu. REM-mittaus voidaan suorittaa myös niin, ettei valmiita tavoitekäyriä seurata, vaan seurataan jonkin muun audionomin näkemyksen mukaisen vahvistustavoitteen toteutumista.
REM-mittauksen ehkä kiistattomin etu on siinä, että sen avulla voidaan todeta, ja sitten sovitusohjelmalla yrittää tasoittaa, vahvistuksiin joskus tulevia katvealueita tai liian voimakkaita vahvistus-piikkejä, joita sovitusohjelma ei näytä. REM-mittaus, käytettäessä siihen liitettyjä tavoitekäyriä, ei poista mainitsemaani mahdollista kieli-ongelmaa. Kuulokojeet olisikin aina ohjelmoitava myös asiakkaan omat tuntemukset ja toiveet huomioon ottaen. Hyvä vahvistus ei nimittäin aina tarkoita hyvää kuuluvuutta.
Äänikenttä-mittauksia voidaan myös suorittaa kun halutaan tietää millä tavoin kuulokoje vahvistaa kuuloa. Kuulokojeen käyttäjä istuu äänikentässä kuulokojeet korvillaan ja antaa painonapilla vastauksia audionomille aina kun kuulee piippauksen kaiuttimesta. Näin saadaan aikaan kuulontutkimus kuulokojeet korvissa. Tämä tutkimus kertoo suhteellisen hyvin sen kuinka kuulokojeen käyttäjä kuulee hiljaisia ääniä kojeillaan, tai kovia, riippuen millä voimakkuudella mitäkin ääniä on kuulonalenemasta johtuen jouduttu kaiuttimesta antamaan. Kuulokojeiden muista toiminnoista, mm. kompressiosuhteesta tämä tutkimus ei kerro, toisin kuin esim. REM-mittaus.
Äänikenttätutkimuksen heikkona linkkinä ovat matalat äänet. Kun kaiuttimesta tulee piippaus, joutuu se kulkemaan kotvan matkaa ilman halki ennen kuin osuu kuulokojeiden mikrofoneille. Vaikka kaiuttimen piippaus-äänenä käytetään huojuvaa äänestä (uikkuääni), aiheutuu sen matkalla kuulokojeille ns. seisovia aaltoja. Tämä ilmiö näyttäytyy tutkimustuloksessa siten, ettemme saa erityisesti matalille taajuuksille täysin luotettavaa tulosta. Kuitenkin, saamme hyvän tuloksen välille 500 – 4000 hertsiä, ja tulos on aivan käyttökelpoinen varmistettaessa riittävän hyvää kuulonkuntoutusta, varsinkin silloin, kun kuulo on laskenut tasaisesti kaikilta taajuuksilta.
Suurille taajuuksille laskevassa kuulokäyrässä näiden taajuuksien tulokset kertovat ehkä hieman enemmän kovien äänten vahvistuksesta, kun taas matalat taajuudet kertovat heikkojen äänten vahvistustasosta kuulokojeessa. Toisaalta, piippausäänen ollessa lyhytkestoinen, saatetaan saada, kojeen laadusta riippuen, vähän erilaisia kynnysarvoja jos esim. vähemmän laadukkaan kojeen kompressio ei ehdi reagoida piippausääneen. Yhtä kaikki, äänikenttämittauksen olennaisin tarkoitus on nähdä suuntaa antavasti kuinka paljon kuulo paranee kun kuulokojeet ovat korvissa.
Kuulonkuntoutuksen laadunvarmistusta voidaan harjoittaa myös kyselylomakkeella. Tämä voisi olla erittäin hyvä tapa menierikon kuulemisen tilanteen kartoittamiseksi, jotta voitaisiin vastata tarkemmin esiin nousseisiin tarpeisiin. Hyvin laadituissa kyselylomakkeissa on ns. geneerisiä kysymyksiä ja tautispesifejä kysymyksiä. Geneerisillä kysymyksillä kerätään tietoa kuulokojeen käyttäjän elämänlaadusta ja sen kohenemisesta laajemmin, ja tautispesifillä lomakkeella kysytään tarkempia kysymyksiä liittyen suoraan kuulokojeella pärjäämiseen eri tilanteissa.
Kuulokojetta ohjelmoitaessa menierikolle on hyvä ottaa huomioon joitakin erityisiä asioita. Kuulokojeiden sovitusohjelmissa on nähtävissä tavallisesti kolme vahvistuskäyrää joilla on hieman eri tehtävät. Yksi vahvistaa heikkoja ääniä, toinen normaalia puhevoimakkuutta ja kolmas voimakkaita ääniä. Jokaista näistä voidaan säätää erikseen taajuuskohtaisesti. Jos esim. kovia ääniä vahvistetaan vain vähän ja heikkoja paljon, on kojeen vahvistuksessa voimakas kompressio. Jos taas kaikkia vahvistetaan yhtä paljon, on kojeen vahvistus lineaarinen, eli olipa ulkoa tuleva ääni hiljainen tai voimakas, vahvistuu se aina suhteessa yhtä paljon, toisin sanoen kovat äänet tuntuvat kovilta ja hiljaiset hiljaisilta. Kompressoidussa vahvistuksessa sen sijaan äänimaailma tasoittuu enemmän eli tietyllä tavalla säädettynä voivat kuulokojeen sekä kovat että hiljaiset äänet tuntua suunnilleen samalta voimakkuudelta.
Menierikolla voi olla ääniyliherkkyyttä, jolloin voimakkaita ääniä pitää vahvistaa vähemmän. Toisaalta, hyvän sanojen erottamisen vuoksi pitäisi kuitenkin vahvistaa heikkoja ääniä ja puhevoimakkuutta suunnilleen yhtä paljon, muuten sanojen erottaminen kärsii ja kuultu puhe on liian pehmeää. Kuulokojeiden ohjelmoimisessa onkin tasapainoteltava näiden kolmen vahvistuskäyrän ja maksimiantotason rajoittimen kanssa, jotta saataisiin sopiva kokonaisuus kuuluvuuteen.
Kuulokojeen tilanneohjelmat on valjastettava palvelemaan mahdollista kuulon vaihtelua. On hyvä tehdä kuulokojeisiin useita perusohjelmia peräkkäin, ja näihin kaikkiin erilainen vahvistus matalille taajuuksille. Näin kuulokojeenkäyttäjä voi muuttaa itse matalien taajuuksien vahvistusta oman kuulotilanteensa mukaiseksi vaihtamalla tilanneohjelmaa tarpeen mukaan. Tämä on äänenvoimakkuussäädintä parempi vaihtoehto, koska voimme säätää kojeet niin, että muilla kuin matalilla taajuuksilla vahvistus säilyy samanlaisena tilanneohjelmaa vaihdettaessa.
Taustahälytilanteissa osa kuulokojeista laskee matalien taajuuksien vahvistusta, esim. 500:ttä hertsiä (tärkeä taajuus!) alemmas, osa taas vaimentaa adaptiivisilla toiminnoilla ilman että vahvistuksessa itsessään välttämättä tapahtuu laskua. Menierikon pitäisi aina hankkia hyvin laadukas kuulokoje, jotta taustahäly vaimentuisi adaptiivisilla ja automaattisilla toiminnoilla ilman, että matalien taajuuksien vahvistus laskisi kuulokojeista.